
Parin viikon takaisilta Herkkumessuilta tarttui suklaiden ja mausteiden lisäksi mukaan erilaisia maustettuja sokereita. Ostamani sokerit kulkevat Pyhä Olavi tuotemerkin alla ja tulevat Savonlinnasta.
Keksitaikinana toimi moneen muuntuva murokeksi resepti, johon vain vaihdoin raskaan siirapin vedeksi, että saisin kekseistä ihanan keveitä ja laventelisokerin lisäämään hienostuneen aromin. Laventelin maun ei mielestäni tarvitse olla hyökkäävä ja itsestäänselvyys ettei keksit muistuttaisi saippuapaloja vaan vieno maku taustalla sulostuttamassa.
- 200 g vegaanista margariinia ( tummansininen Keiju)
- 1 ½ dl sokeria
- 4 ½ dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 3 tl vaniljasokeria tai 1 tl vanilja-aromia
- 1 rkl vettä
- 3 tl laventelisokeria
- ½ tl etikkaa ja ½ tl ruokasoodaa antamaan kuohkeutta (munankorvike)
Sekoita ensin margariini ja sokeri monitoimikoneessa. Lisää sitten muut aineet ja sekoita hyvin. Muovaa taikina palloksi. Jos tuntuu, että taikina hajoilee ja murenee niin huuhtele kätesi kylmällä vedelle (älä kuivaa) ja yritä uudelleen. Anna taikina vetäytyä jääkaapissa vähintään 15 minuuttia.
Muotoile taikinasta palleroita ja litistä ne kämmenten välissä. Asettele pellille jättäen kekseille varaa levitä paistuessa. Paista keksit 175 asteessa uunin keskitasolla 10 minuuttia.


Nämä ovat ehdottomasti jouluhyväksyttyä kamaa. Voisinpa sanoa jopa niin radikaalisti, että pärjäisin ilman pipareita koko joulunajan jos näitä ihanuuksia on tilalla!
Näiden pikkuleipien parhaaksi ominaisuudeksi mainitsisin, että niistä jää suuhun ihana tunne ja herkullinen viipyilevät jälkimaku eikä niitä tarvitse popsia kuin popcornia tehdäkseen itsensä tyytyväiseksi.
Pieni varoituksen sana ennen kuin alat panna leipoen: Älä syö kaikkea taikinaa!
Suussasulavat Marianne-keksit
noin 40 kpl
- 100 g kasvimargariinia (Tumman sininen Keiju tai Sunnuntain laktoositon leivontamargariini)
- 1,5 dl tomusokeria
- 2 tl vaniliinisokeria
- 1,5 rkl siirappia
- 2,25 dl vehnäjauhoja
- 2 tl tummaa hyvää kaakaojauhetta
- 1 rkl Marianne crushia
- 1 tl leivinjauhetta
(vettä)
Heitä kaikki ainekset monitoimikoneeseen tai sekoita käsin kulhossa. Lisää tarvittaessa taikinaan kylmää vettä (itse lisäsin yhden ruokalusikallisen). Jaa taikinat neljään osaat ja pyörittele niistä pitkät tangot. Keksi taikinahan leviää reippaasti uunissa, joten jätä tilaa tankojen väliin. Paista tankoja 200 asteessa uunin keskitasolla noin 5-8 minuuttia. Leikkaa tangot heti paloiksi ennen kuin ne ehtivät jäähtyä. Keksit säilyvät hyvin kuivassa paikassa.

JOULUHYVÄKSYTTY!